Oulun osallistuva budjetointi 2025
Asukkaiden ideoiden toteuttamiseen on tänä vuonna käytössä 240 000 euroa.
Muutokset kohteessa "Koskelan majakan (sektoriloiston) historia esiin!"
Osoite
- + rajahaudantie 15
Otsikko
- +{"fi"=>"Koskelan majakan (sektoriloiston) kunnostus"}
Idean kuvaus
- +["Koskelan pieni majakka (loisto) luonnonsuojelualueella on vaarallinen, koska sen betonikaide on huonossa kunnossa. Kunnostettuna paikka kertoo 1724 Toppilansalmen synnyn aikaisesta väylämerkin tarpeesta 300 vuoden ajalta ja siitä, kuinka maannousema on peittänyt tämän viimeisenkin Toppilan väylämerkin paljastuvan maan valtaamaan hiekkarannat peittävän sukkesiometsään, haapaan, koivuun havupuihin. Se kertoo myös vanhoista Toppilan tuulimyllyistä ja Skiftesvikin Suolamännystä, tervalaivojen ja englantilaisten saapumisesta Ouluun, luopioluotsin petoksesta, suurten purjelaivojen ajan merikaupungin meriväylästä kotisatamaan, Oulujoen suiston maiden ja vesien purkautumista meren suulle, jäätymisestä ja siitä, millaisten ilmiöiden takia Oulu jokena ja kauppapaikkana, myöhemmin kaupunkina on jo ammoin saanut saamelaisvaikutteisen alkunimensä, joka tarkoittaa tulvaa, vettä jään päällä, sohjoa --- Näkymää merelle on nyt 2025 jo alettu raivata KeKen toimesta, kaupungin ja ELY-keskuksen luvalla. Betoniosien korjaus, yläoven sulkeminen ja pintakäsittely maalauksineen toisi kaupungille hienon, satavuotiaan, historiallisen lähiliikuntakohteen."]