Oulun osallistuva budjetointi 2025
Asukkaiden ideoiden toteuttamiseen on tänä vuonna käytössä 240 000 euroa.
Muutokset kohteessa "Niittykukka-alueita Kiiminkiin"
Otsikko
- +{"fi"=>"Niittykukka-alueita Kiiminkiin"}
Idean kuvaus
- +["Kiimingin keskustaan ja/tai sen tuntumaan voisi kesäksi luoda niittykukka-alueita ihmisten ja hyönteisten iloksi. Jo pienetkin tähän tarkoitukseen rajatut alueet olisivat iso ilo. Keskustassa voisi sopivia alueita olla esim. kirjaston edessä, lisäksi löytyisi yksityisomistuksessa olevia peltoja esimerkiksi Ylikylältä - maanomistajia voisi haastaa mukaan lahjoittamalla heille siemenseokset. \nNiittykukat eivät vaadi hoitoa, joskin hyvän kasvualustan. Valmiit seokset ovat edullisia. Vaihtoehtoisesti myös auringonkukkapellot/alueet olisivat myös ilo silmälle. "]