Oulun osallistuva budjetointi 2025
Asukkaiden ideoiden toteuttamiseen on tänä vuonna käytössä 240 000 euroa.
Muutokset kohteessa "Mäntylä nuoriso ja vapaa-ajantilat"
Otsikko
- +{"fi"=>"Mäntylä nuorisotilat"}
Idean kuvaus
- +["Mäntylä kaipaa nuorille, miksei myös aikuisille toimitiloja vapaa-ajan viettoon ns. \"oma olohuone\". Tiloja voisi käyttää nuorten toimintaan, tapahtumiin ja ihan vaan tapaamispaikkana vapaa-ajalla. Olisi mahdollisuus aikuisten järjestää liikunta ym toimintaa, kokoontua muiden kanssa ja viettää aikaa. Viikottaiset vuorot ja mahdollisuus vuokrata tiloja myös silloin tällöin \"yksityistilaisuuksuun\" edullisesti. Käytännössä monitoimi en paikka, jossa pystyy nuoret ja aikuiset kokoontumaan omilla vuoroillaan ja järjestämään alueella asuville toimintaa, teemailtoja, mitä nyt on mahdollista järjestää. Höyhtyällä on lasten ja vanhusten toimintaa, mutta valitettavan vähän nuorten tai aikuisten toimintaa, olohuonetta. Myös jonkinlaiset liikunta mahdollisuudet ( kuntosalilaitteita) voisi tiloissa olla kaikkien asukkaiden käytössä."]