Oulun osallistuva budjetointi 2025
Asukkaiden ideoiden toteuttamiseen on tänä vuonna käytössä 240 000 euroa.
Muutokset kohteessa "Hiirosenojan kunnostus kajakkeiluun(tai SUPpailuun tai kumiveneilyyn)"
Otsikko
- +{"fi"=>"Hiirosenojan kunnostus kajakkeiluun(tai SUPpailuun tai kumiveneilyyn)"}
Idean kuvaus
- +["Hiirosenoja eroaa Maikkulan ja Heikkilänkankaan välissä Oulujoesta. Oja mutkittelee mukavannäköisesti metsien ja peltojen ohitse ja suorastaan houkuttelee tutkimusmatkalle kajakilla, ehkä SUP-laudallakin - tai miksei vaikka kumiveneellä.\n\nEhdotukseni on ojan puhdistaminen pian kevättulvien jälkeen roskista, kaatuneista puista ja muista helposti siirrettävistä esteistä, jotta ojaa voisi seikkailla vesikulkuvälineellä. Koko ojaa ei tarvitse \"puhdistaa\", mutta joku mahdollisimman pitkä osuus, jonka alku- ja loppupäähän olisi helpohko pääsy. Olisipa mukava, jos tuo osuus päättyisi vaikka Suvantokadun jäätelökioskille! Toki reitillä saattaa olla esteitä, jotka oja alittaa, mutta ihminen joutuu ylittämään jalan (esim. tien ylityksiä) - silloin otetaan kajakki olalle.\n\nTämä olisi oiva tilaisuus tutustua kaupunkiin eri perspektiivistä - ainakin yhtenä kesänä. Voisikohan paikalliset melontaseurat (https://www.osm.fi/ ja https://www.kc.fi/) olla halukkaita osallistumaan raivaustalkoisiin?"]