Oulun osallistuva budjetointi 2025
Asukkaiden ideoiden toteuttamiseen on tänä vuonna käytössä 240 000 euroa.
Muutokset kohteessa "Karjasillalle taidetta sähkökaappeihin ja roskiksiin"
Otsikko
- +{"en"=>"Karjasillalle taidetta sähkökaappeihin ja roskiksiin"}
Idean kuvaus
- +["Ehdotan, että Karjasillan Luulajanpuiston alueen sähkökaapit ja roskikset maalataan kauniilla taideteoksilla. Tämä parantaa alueen yleisilmettä, lisää viihtyisyyttä ja vähentää töhrimistä. Tällä hetkellä sähkökaapit ja roskikset ovat graffitien peittämiä, mikä heikentää ympäristön viihtyvyyttä ja turvallisuuden tunnetta. Alue on monelle päivittäinen koulu- tai työmatka sekä lenkkeilypaikka, joten sen siisteys ja kauneus vaikuttavat laajasti sekä asukkaiden että alueella liikkuvien hyvinvointiin. Taideteokset voisivat olla paikallisten taiteilijoiden tai yhteisön yhteisen projektin aikaansaannoksia. Myös koululaiset ja muut asukkaat voisivat osallistua teosten suunnitteluun tai maalaustapahtumiin. Kauniit taideteokset lisäävät alueen houkuttelevuutta ja voivat toimia paikallisena nähtävyytenä. Lisäksi taiteen katselulla on tutkitusti positiivisia terveysvaikutuksia, kuten stressin vähentäminen. Viihtyisä alue vahvistaa yhteisöllisyyttä ja ehkäisee ilkivaltaa."]