Oulun osallistuva budjetointi 2026–2027
Asukkaiden ideoita toteutetaan 500 000 eurolla.
Muutokset kohteessa "Ritaharjun Siiposuolle pitkospuut"
Osoite
Otsikko
- +{"fi"=>"Ritaharjun Siiposuolle pitkospuut"}
Idean kuvaus
- +["Ritaharjun keskellä on kaunis Siiposuo, joka halkaisee asuinalueen kahtia. Talvella se muodostaa yhteisölle paikan nauttia luonnosta, mutta kesäisin se on melko saavuttamaton märkänä. Ehdotan Siiposuolle pitkospuita, joiden kautta pääsee suoluontoa kokemaan paremmin kesällä. Samalla pitkospuut voivat toimia oikopolkuna suon läpi ja yhdistää Aaltokankaan puolen ja Ritaharjun puolen. Tärkein osa pitkospuista olisi poikittainen (punainen), mutta sitä voi hyvin laajentaa T-malliseksi kuvan mukaan(oranssi osuus), jolloin saadaan parempi liikkuvuus. Suoluontoon pääsevät paremmin tutustumaan myös koululaiset, joille kasvion kerääminen suokasveista helpottuu myös. Pitkospuiden materiaali olisi hyvä olla sellainen, että koirat voivat niillä kävellä. "]