Oulun osallistuva budjetointi 2021
Asukkaiden ideoiden toteuttamiseksi on tänä vuonna käytössä 50 000 euroa.
Muutokset kohteessa "Turismin kehittäminen Ouluun ja Oulusta Keski- Eurooppaan."
Otsikko
- +{"fi"=>"Turismin kehittäminen Ouluun ja Oulusta Keski- Eurooppaan."}
Idean kuvaus
- +["Oulusta lähtee ja tulee linjalaivoja joka viikko useita. Ostin sveitsiläisestä firmasta rahtilaivaan lipun Oulusta Lyybekkiin jokin vuosi sitten. Laivahenkilökunnan mukaan heillä ei ole koskaan ollut matkustajia Oulusta. Olin siis ensimmäinen oululainen matkustaja laivassa. Saksalaisia on joka matkalla. Laivan nimi oli Transpaper joka on linjalaiva Oulun, Kemin ja Lyypekin välillä Laivassa oli vain neljä matkustaja hyttiä, ja minun lisäkseni yksi saksalainen matkustaja, joka oli lähinnä kiinnostut jäällä olevista hylkeistä.\nLaivaan voi ottaa myös auton mukaan.\nSiis merellisyyden lisäämiseksi ehdotan että kaupunki neuvottelee varustamon kanssa, siitä mitä\nmahdollisuutta varustamolla olisi lisätä matkustajien määrää nykyisissä ja tulevissa rahtilaivoissa, ja helpottaa lippujen myyntiä laivoihin.\nLippuja voitaisiin myydä esimerkiksi Oulu 10:ssä.\nNeuvottelut kannattaisi aloittaa jonkun laivoja ja merenkulkusäännöksiä tuntevan kaupungin palkkaaman konsultin toimesta välittömasti. \nPuujalostuksen tutannon ja rahtivirtojen mukana saattaa myös laivat vaihtua joten asia lienee ajankohtainen."]