Participatory Budgeting in Oulu in 2025
This year, the citizens may present ideas and vote on them to determine how the city will spend 240 000 € to improve comfort and community in Oulu.
Changes at "Niittykukka-alueita Kiiminkiin"
Title
- +{"fi"=>"Niittykukka-alueita Kiiminkiin"}
Body
- +["Kiimingin keskustaan ja/tai sen tuntumaan voisi kesäksi luoda niittykukka-alueita ihmisten ja hyönteisten iloksi. Jo pienetkin tähän tarkoitukseen rajatut alueet olisivat iso ilo. Keskustassa voisi sopivia alueita olla esim. kirjaston edessä, lisäksi löytyisi yksityisomistuksessa olevia peltoja esimerkiksi Ylikylältä Koiteliin vievän tien varrelta - maanomistajia voisi haastaa mukaan lahjoittamalla heille siemenseokset. \nNiittykukat eivät vaadi hoitoa, joskin hyvän kasvualustan. Vaihtoehtoisesti myös auringonkukkapellot/alueet olisivat myös ilo silmälle.\nTähän saakka Kiiminki on jäänyt osallistuvassa budjetoinnissa sivuun, joten nyt olisi hyvä aika nostaa kaunis kaupunginosa kauniisti esiin."]