Oulun osallistuva budjetointi 2024
Asukkaiden ideoiden toteuttamiseen on tänä vuonna käytössä 240 000 euroa.
Tietoa tästä prosessista
Oulun osallistuvassa budjetoinnissa äänestetään 6.5.-19.5. Mihin sinä käyttäisit 240 000 euroa?
Oulun kaupungin osallistuva budjetointi on edennyt äänestykseen, jossa oululaiset päättävät, mihin asukkaiden ideoista laadittuihin ehdotuksiin 240 000 euroa käytetään. Omia suosikkejaan voi äänestää 6.5.-19.5.2024 välisenä aikana.
Kaikkiin ehdotuksiin voi tutustua tänä aikana Osallistu Oulu-sivustolla (osallistu.ouka.fi), missä myös äänestys tapahtuu.
Äänestyksessä on mukana monipuolisesti ehdotuksia eri aihealueista. Mukana on muun muassa liikuntaan ja ulkoilumahdollisuuksiin, harrastetoimintaan, hyvinvointiin, kulttuuriin ja ympäristöön liittyviä ehdotuksia. Joukossa on sekä vanhoja tuttuja, mutta myös paljon kokonaan uusia ehdotuksia.
Äänestäminen tapahtuu sähköisesti tunnistautumalla
Äänestää voivat kaikki tänä vuonna 13 vuotta täyttävät ja sitä vanhemmat oululaiset. Jokainen äänestäjä voi äänestäessään valita koko summalla useita ehdotuksia tai vain yhden itselleen tärkeän kohteen. Äänestystulosten perusteella kaupunki toteuttaa eniten ääniä saaneet ideat, jotka mahtuvat 240 000 euron budjettiin.
Äänestäminen tapahtuu sähköisesti tunnistautumalla pankkitunnuksilla tai mobiilivarmenteella. Oulun kaupungin koulujen oppilaat voivat äänestää myös koulutyössään käyttämillään tunnuksilla. Tarkemmat äänestysohjeet ovat Osallistu Oulu-sivustolla.
Kaupunki vastasi kaikkiin ideoihin
Oululaiset antoivat tammikuussa ennätysmäärän ideoita asukkaiden viihtyvyyden ja hyvinvoinnin parantamiseksi Osallistu Oulu-sivustolla. Ideahaun jälkeen kaikki osallistuvan budjetoinnin kriteereihin sopivat ja toteuttamiskelpoiset ideat jatkokehitettiin äänestysehdotuksiksi kaupungin toimialoilla asiantuntijoiden ja eri toimijoiden kanssa.
Kaupunki on vastannut jokaiseen ideaan Osallistu Oulu -sivustolla kevään aikana – myös niihin, jotka eivät voineet tällä kertaa edetä äänestykseen asti. Kaikki annetut ideat ovat myös menneet tiedoksi kaupungin eri toimialoille.
Osallistuvan budjetoinnin tavoitteena on lisätä asukkaiden vaikuttamis- ja osallistumismahdollisuuksia sekä lisätä asukkaiden ja kaupungin yhteistä vuoropuhelua. Osallistuva budjetointi rahoitetaan valtion kunnille jakamasta hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen rahasta.
Jaa: