Oulun osallistuva budjetointi 2021
Asukkaiden ideoiden toteuttamiseksi on tänä vuonna käytössä 50 000 euroa.
Muutokset kohteessa "Skeittaukseen ja scoottaukseen ramppeja, hyppyreitä, boxeja ja kurbeja Kaakkurin liikuntamaahan"
Kuvaus (Suomi)

Äänestyksessä ehdotuksella oli 15 000 euron budjetti, jolla oli tarkoitus hankkia viisi erilaista skeittaukseen ja scoottaukseen tarkoitettua välinettä Kaakkurin liikuntamaan alueelle.

Ehdotus ei kuitenkaan äänestystulosten perusteella mahdu osallistuvan budjetoinnin 50 000 euron budjettiin kokonaisuudessaan, joten se toteutetaan suunniteltua pienimuotoisemmin.

Äänestyksessä ehdotuksella oli 15 000 euron budjetti, jolla oli tarkoitus hankkia viisi erilaista skeittaukseen ja scoottaukseen tarkoitettua välinettä Kaakkurin liikuntamaan alueelle.

Ehdotus ei kuitenkaan äänestystulosten perusteella mahdu osallistuvan budjetoinnin 50 000 euron budjettiin kokonaisuudessaan. Ehdotus kuitenkin toteutetaan suunniteltua pienimuotoisemmin.

Ehdotuksen toteutukseen jäi 4100 euroa. Tämän lisäksi Oulun kaupungin liikuntapalvelut myös tukee ehdotuksen toteuttamista omista budjeteistaan, jotta ehdotus saadaan toteutettua.