Participatory Budgeting in Oulu in 2026–2027
The citizens may present ideas and vote on them to determine how the city will spend 500 000 € to improve comfort and community in Oulu.
Oulun Vuodenkierron Kulttuurifestivaali
This idea does not proceed to voting because:
Kiitos ideastasi Oulun Vuodenkierron Kulttuurifestivaali sekä kiinnostuksestasi osallistuvaan budjetointiin.
Ehdotuksesi tuo hienosti esiin suomalaisia perinteitä sekä niiden merkitystä kulttuuri-identiteetin ja yhteisöllisyyden vahvistamisessa. Ajatus vuodenkiertoon sidotuista tapahtumista on kiinnostava tapa tehdä suomalaista kulttuuria tutuksi sekä oululaisille että uusille asukkaille.
Oulussa järjestettävien Oulun Päivien yhteydessä toteutetaan kuitenkin jo perinneohjelmaa, johon ohjelmasisältöjä haetaan avoimen haun kautta eri toimijoilta. Lisäksi toistuva tapahtumakokonaisuus voisi kilpailla olemassa olevien tapahtumien ja toimijoiden kanssa, mikä ei ole osallistuvan budjetoinnin tarkoitus.
Tämän vuoksi ehdotus ei valitettavasti voi edetä osallistuvan budjetoinnin äänestysvaiheeseen. Mikäli sinulla on tapahtumaideoita tai ohjelmasisältöjä tähän teemaan, kannustamme tarjoamaan niitä osaksi Oulun Päiviä, joka järjestetään tänä vuonna 4.–6.9. Tapahtuman ohjelma rakentuu avoimen tuotantotukihaun kautta, ja mukaan toivotaan monipuolisia sisältöjä eri toimijoilta.
Kiitämme sinua ideastasi ja aktiivisesta osallistumisesta sekä toivotamme sinut tervetulleeksi osallistumaan myös tulevaisuudessa Oulun kehittämiseen.
Report inappropriate content
Is this content inappropriate?
0 comments
Loading comments ...
Add your comment
Sign in with your account or sign up to add your comment.
Loading comments ...